Asustelin tossa parisen viikkoa yksinään, kun setä oli Suomessa käymässä. Sinä aikana hengailin kavereiden kanssa, nautin auringosta ja jatkoin mun espanjan kielikurssia Escuela Bellavistassa. Oli ihana palata kouluun, sillä sieltä tiesin saavani uusia kavereita ja hyvää espanjan opetusta. Edellisen kerran kurssilla olin tasolla basico 2B, mutta tällä kertaa pääsin ylemmälle tasolle, intermedio 1. Tällä tasolla tunneilla pääasiassa keskusteltiin kirjoittamisen sijaan. Toinen asia, mikä eros edellisestä kerrasta oli se, että mun ryhmässä ei ollu enää pelkkiä saksalaisia. Tällä kertaa mun ryhmässä oli neljä brassia, kaksi saksalaista ja minä. Osa brasseista oli musta vähän vanhempia, mutta silti aivan huikeita tyyppejä. Yhtenä iltana mentiin juhlimaan yhden synttäreitä ja siellä oli kyl aika vauhdikas meno, haha.
Nyt on kuitenkin taas kurssi toistamiseen lopetettu ja pitäs muuta puuhaa keksiä. Jonkin verran mulla on kyllä jo suunnitelmia tiedossa. Jossain vaiheessa olin tulossa kotiin jo tässä kuussa, mut hups vaan täällä mä viel viihdyn. Nyt on kuitenkin paluupäivä Suomeen lyöty lukkoon, joten ei tarvii pelätä, että jäisin tänne. Ollaan menossa Sebastianin kanssa Mendozaan hakee mulle uus viisumi mun matkan venähtämisen takia. Tällä kertaa tuun olemaan Argentiinan puolella vähän pidempään, et pääsee vähän kiertelemään paikkoja.
Alunperin luulin, et joudun lähtemään Mendozaan yksin. Sitten selvisi, et mun saksalaiskamut on menossa samoihin aikoihin sinne, joten sovittiin, et mentäis yhessä. Heillä kuitenkin ol setä lähössä mukaan, joten lähtöpäivän päättäminen oli mahotonta. Lopulta sain Sebun suostumaan mukaan ja alettiin suunnittelee matkaa. Pari viikkoo sitten tiet Mendozaan ol suljettu kivivyöryjen takia, mut siitä ties, että ne saadaan kuntoon ennen meijän matkaa. Viime maanantaina käytiin ostamassa bussiliput, varattiin majapaikka ja vaihettiin rahaa. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että silta Mendozaan mentäessä on sortunut. Nooh eihän siinä muuta kuin yritettiin soittaa bussifirmaan, et oisko siellä kiertotietä vai joudutaanko perumaan koko matka. Monien yritysten jälkeen yksi bussifirma vastasi ja sieltä sanottiin, et heillä ainakin bussit kulkee täältä Mendozaan. Toivotaan nyt sit, et mekin päästään rajan yli perille saakka huomenna.
![]() |
Paras ope Monica ❤ |
![]() |
Santiagon yössä |
![]() |
Synttäreitä |
- REETTA -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti